lauantai 10. elokuuta 2019

Uudet, voimakkaat tuulet.


Loma lähenee loppuaan ja kesä alkaa pikkuhiljaa olemaan taputeltu. Tämä tarkoittaa sitä, että paluu koulunpenkille häämöttää. Tämä syksy tulee olemaan hieman erilainen, sillä mulla jatkuu hammashoitaja opinnot, mutta myös alkaa suuhygienisti opinnot! Kyllä, tällä kertaa mun rahkeet riitti pääsykokeissa!
En missään nimessä halua heittää hukkaan kulunutta 1,5 vuotta, joten mulle on itsestäänselvää suorittaa nykyiset opinnot loppuun.

Mä olen niin innoissani, kauhuissani ja aivan paniikissa! Jännittää uusi koulu, ihmiset ja korkeakouluopinnot!
Tapasin opettajani alkuviikosta, ja näillä näkymin mun valmistuminen hammashoitaja opinnoista tulee siirtymään maaliskuulle, jos/kun olen saanut työharjoittelun suoritettua.

Mun pää on ja tulee varmasti olemaan aivan sekaisin nämä seuraavat viikot, kun matkustelen kahden koulun välillä ja teen kahden koulun tehtäviä. Haluan kuitenkin uskoa, että positiivisella fiiliksella, reippaalla ja kunnianhimoisella menolla sekä perheen tuella suoriudun tästäkin sopasta jotenkin.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Pitkä kevät takana

Hupsista, onpas viime kerrasta taas vierähtänyt aikaa... 

Koulu loppui pari viikkoa sitten ja olen päässyt taas töiden makuun. Tosi kivaa vaihtelua tämä, varsinkin kun koulunkäynti ei hirveesti tuota kukkaroa täytä.

Koko kesää en kyllä töissä ole, vaan vietän hyvällä omatunnolla kolmen viikon kesäloman, jotta jaksan painaa viimeiset kuukaudet ennen valmistumista! Jännittää jo nyt, tuleva yhdeksän viikon harjoittelu. 

Viikonlopuksi meillä ei ole sen kummoisempia suunnitelmia, kuin että mennään huomenna meidän pikkukylän uuteen kahvilaan aamupalalle ja iltapäivällä ystäväni tulee lapsensa kanssa käymään. Eli aika rennolla meiningillä mennään. 

Nyt sohvalle, gilmore girls pyörimään ja kylmä happy joe.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Lapsimessut 2019!

Odotettu viikonloppu on nyt ohi, perjantaina pääsin nauttimaan messu huumasta! Fiilis messukeskuksessa oli jälleen kerran huippu, mä tykkään siitä rennosta meiningistä mikä lapsimessuilla on. Vaikka väkeä onkin paljon, en ole kertaakaan huomannut tunkeilua tai tönimistä.

Porukkaa siellä kyllä olikin tänä vuonna aivan valtavasti, tuntui siltä että paljon enemmän kuin viime vuonna?  (Ja lapsia kadoksissa, joita sitten kuulutettiin oikein urakalla. Toivottavasti kaikki pienokaiset löysivät vanhempansa hyvin <3)

Tänä vuonna mukaan tarttui Papulta ihanista ihanin t-paita, Metsolalta mustat ribbilegginssit sekä aivan ihana panda paita. Emma's & Mama'silta juliste ja pidike, muutama puulelu neidin keittiöleikkeihin sekä ihana ananaslamppu. Tietenkin mukaan lähti myös pussillinen erilaisia muumi xylitolpastilleja.

Ensi vuonna uudestaan!


maanantai 8. huhtikuuta 2019

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu


Jos mukaan ei lasketa 2,5 vuotiaan taaperon uhmaa potenssiin 1000 ja äidin kireetä pinnaa, oli meillä ihan mukava viikonloppu. Uhmasta puheenollen, voi että miten turhauttavaa voi olla, kun taapero painaa ulkona menemään eikä kuuntele sanaakaan, heittäytyy kaupan lattialle ja huutaa kurkku suorana. Voin kertoa että mua pikkasen hävetti kyseinen kauppareissu. No, se siitä...

Koska sää oli mitä mainioin ulkoiltiin paljon. Tehtiin pitkiä kävelyretkiä ja Mila pääsi ihastelemaan luontoa talven jäljiltä. Neidille on iskenyt Frozen (lue, Elsa) hulluus, joten ehdittiin katsoa Frozen elokuva sekä popitttaa let it go:ta muutamaan otteeseen. En kestä miten ihanasti hän eläytyy elokuvaan ja musiikkiin. Useaan otteeseen hän on kertonut olevansa Elsa.

Tänään me pidettiin perhevapaa ja suunnattiin jälleen kerran hoplopiin, enkä tiedä kuka meistä oli eniten innoissaan, haha!

Mukavaa viikonalkua!<3

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Lenkkikausi avattu!


Kevät on hellinyt meitä ihanalla auringonpaisteella jo useamman päivän. Uskalsin aamulla vihdoinkin laittaa juoksukengät jalkaan ja lähteä vuoden ensimmäiselle juoksulenkille, ja voitte varmaan arvata että fiilis oli mahtava! Pururadalla maasto ei ehkä ollut paras mahdollinen, kun jokaista askelta sai varoa ettei lennä nenälleen. Joten saan luvan lenkkeillä muualla vielä muutaman viikon. Toivottavasti nämä ihanat säät jatkuvat ja päästään nauttimaan keväästä oikein kunnolla.

Ihanaa perjantaita! <3

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Meidän talvihäät

Päivämäärä on lyöty lukkoon, me mennään naimisiin tammikuussa 2020! Juhlapaikaksi valittiin aivan ihana espoon talli, jota käytiin tänään katsomassa. Meillä oli tapaaminen sovittuna jo viime lauantaille, mutta pidettiin koko viikonloppu yllä sairastupaa ja tapaaminen siirtyi.

Itse juhlapaikka on vielä ihanampi kun mitä kuvista saa nähdä. Rakastuttiin totaalisesti tähän vanhaan tunnelmalliseen rakennukseen. Isona bonuksena on myös se, että heidän palveluihin kuuluu catering, henkilökunta, juhlaisäntä/emäntä koko tilaisuuden ajan, musiikki, loppusiivous ja vaikka mitä. Tämä kaikki siis helpottaa meitä erittäin paljon.

Seuraava tehtävä olisikin istua alas kaikkien kaasojen kanssa ja aloittaa suunnittelu oikein urakalla. Kaasoja mulla on neljä, joten uskon että ollaan yhdessä aikamoinen tehotiimi.



tiistai 5. maaliskuuta 2019

Ihan tavallinen tiistai

Iso kirjasuositus, Niko ja Makke Leppäsen Itseluottamus - kestomenestys mielessä. 

Koulupäivä vaihtui vapaapäivään. Mulla oli aamulla hammaslääkäri ja koulua olisi ollut vain pari tuntia, josta olisin ehtinyt olla paikalla vajaa tunnin. Sovittiin siis opettajan kanssa että jään tänään kotiin, turhaan tulisin niin lyhyen ajan takia kouluun.

En vaan voi tarpeeksi hehkuttaa näitä silloin tällöin olevia arkivapaita/etäpäiviä. Joskus on ihanaa vaan olla kotona rauhassa, hiljaisuudessa ja tehdä sitä mitä mieli lystää. Tänään se on tarkoittanut sitä, että olen nukkunut puolen tunnin päikkärit, syönyt hyvän lounaan, katsonut eilisen jakson ruotsin paradise hotellia sekä lukenut kirjaa, T Ä Y D E L L I S T Ä!