perjantai 24. maaliskuuta 2017

Viikonloppu & omar-palat

Ihanaa, viikonloppu <3 Vaikka äitiyslomalla olenkin niin viikonlopussa vaan on se jokin ihana tunne. 

Viikonlopun kunniaksi (ja Milan puolivuotis päivän kunniaksi) päätin eilen leipoa kauan himoitsemiani omar-paloja. Vaikka omar-palat eivät ole enään mikään uusi juttu niin mä en ainakaan ole ikinä ennen niitä leiponut. Reseptin löysin Kotikokki sivulta mutta tein tuplasatsin kuorrutetta :)

Pohja

200g sulatettua voita
4 kananmunaa
3dl sokeria
3rkl kaakaojauhetta (tummaa)
5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
2dl maitoa

Kuorrute

400g omar karkkeja
4dl kuohukermaa

Laita uuni 200 asteeseen. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa sokeri ja kananmunat kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon maitoa ja jauhoseosta vuorotellen. Lisää sulatettu voi. Levitä uunipellille ja anna paistua n. 15-20min. 

Kuorrutteen valmistat kuumentamalla kerman lähes kiehumispisteseen jonka jälkeen lisää karkit. Keitä seosta miedolla lämmöllä (tässä meinasin mokata totaalisesti:D) 20-30minuuttia. Anna jäähtyä vähän aikaa jonka jälkeen levitä jäähtyneen kakkupohjan päälle. Koristele kakku ylijääneillä karkeilla ja leikkaa se paloiksi. Valmista, NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti