maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kun äiti ei jaksa

Mainitsin edellisessä postauksessa että olin menossa juttelemaan ammattilaisen kanssa. Kun ensimmäisen kerran soitin psykiatriselle sairaanhoitajalle sain ajan viikon päähän. Mutta, ei mennyt kuin päivä ja soitin paniikissa samalle hoitajalle ja pyysin akuuttiaikaa. Ajan sain samalle päivälle, onneksi.

Istuin vastaanotolla puolitoista tuntia ja itkin. Pelkäsin että sairaanhoitaja pitäisi minua hulluna. Ei pitänyt, tietenkään.

Juttelu ja itkeminen teki todellakin hyvää, ja hän sai mut myös ymmärtämään miten väsynyt olen. Sain paniikkikohtauksia, koska olin kertakaikkiaan niin loppu. Vaikka elämässä onkin melkein aina ollut monta rautaa tulessa samaan aikaan olen aina saanut asiat hoidettua.

Onneksi mulla on mies, perhe ja ystävät keille olen voinut tästä puhua ja saanut tukea. Yritän olla itselleni (ja muille) armollisempi. Yritän toitottaa itselleni, että ei haittaa, vaikka en jaksa ottaa vastaan kaikkia työvuoroja. Raha on tässä se pienin seikka. Ei haittaa, jossei koulutehtävästä tule täysiä pisteitä. Ei haittaa, jos kotona on vähän sotkuista. Jatkuvasta suorittamisesta yritän vielä päästä eroon. Tärkeintä on, että voi hyvin.


Kuva uudesta mukista ja tulppaanikimpusta saa toimia kuvana tällä kertaa. Muuta kun ei tähän hätään löytynyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti